Mitä jos ei löydä kiinnostavaa harrastusta?
Tänään / eilen on ollut taas paljon keskustelua (nuorten) miesten syrjäytymisestä ja yksinäisyydestä.
Näissä keskusteluissa tuntuu usein nousevan esille, että syrjäytyneiden ja yksinäisten kannattaisi aloittaa jokin harrastus, jotta sitä kautta voisi löytää kavereita, ja kenties vaikka sitä rakkauttakin.
Tämä on mielestäni yleisesti ottaen hyvä neuvo, mutta se ei taas oikein palvele kaltaisiani yksinäisiä ihmisiä, jotka eivät ole löytäneet mitään kiinnostavaa harrastusta.
Omalta osaltani kyse ei todellakaan ole yrityksen puutteesta - olen ikävuosien 6-2x välillä kokeillut kymmeniä eri harrastuksia - ovat ne sitten liikunnallisia tahi aivonystyröitä stimuloivia, joka tapauksessa päädyn aina samaan lopputulokseen - ei tää vaan oo kivaa.
Jalkapallo, uinti, sähly, hiihto, melonta, shakkikerho jne jne. Kaikkea jaksaa sen hetken, kunnes tulee aina se sama realisaatio - tässä tekemisessä ei vaan ole lopulta mitään itseä kiinnostavaa. Vasten tahtoaan suorittamisesta tulee pakkopullaa ja hommat loppuu siihen.
Kysymyksiä ovatkin - onko tällainen kyvyttömyys löytää positiivisia tuntemuksia mistään harrastuksesta ihan normaalia - ja mitä elämältä kannattaa hakea, jos ei aidosti kykene kiinnostumaan mistään harrastuksesta?
Posted Jan 29, 2023, 12:50 AM UTC
Mun mielestä tuo, että harrastus pitäisi keksiä, on jotenkin paska neuvo.
Mulla ei ole oikeassa elämässä juurikaan kavereita, ja olen ollut koko elämäni sinkku. Harrastan kuitenkin piirtelyä, kitaran soittamista, kokkailua, ja käyn salilla. Piirtely ja soittelu on täysin itsekseni harrastamiani asioita. Toki bändihommia voisi harkita, mutta oon niin sosiaalisesti avuton, etten osaa edes etsiä ihmisiä, jotka olisi kiinnostuneita soittamaan sellaisen kanssa, jolla bänditouhuista ei mitää kokemusta ole.
Kokkailu sekin on täysin itsenäistä touhua, tosin siihen liittyy kyllä pieni internet yhteisö, jossa käyn kommentoimassa jonkin verran, ja sitä kautta siinä toki on sosiaalinen aspekti. Mutta ne on internet ihmisiä, vaikka tykkäänkin yhteisöstä, niin on se eri asia kuin oikean elämän ystävät. Toki pakko myöntää, että sosiaalinen elämäni olisi todella olematonta ilman sitä yhteisöä.
Sali taas... No sitä voisi harrastaa muiden kanssa, ja yleensä siellä salillakin on muita. Mut en mä nyt hemmetti viitti mennä kellekään tuntemattomalle salilla puhumaan, siellä keskitytään treeniin eikä ystävyyteen.
Pointti on, että jos on minun tavoin niin toivottoman ujo ihminen, eikä ole oppinut oikein semmosta jään rikkomista ystävien hankinnassa, vaan lähinnä saanut peruskoulussa turpaansa sitä yrittäessään, niin vaikeaahan se on hankkia uusia kavereita sitten aikuisena, ku ei uskallakaan yrittää. Siksi mielestäni toi "lol mee hankkii niinku joku harrastus!" on vähän paska ja puutteellinen neuvo. Ymmärrän tosin sen hienon ja kauniin idean sen taustalla.
Edit: tämä meni hieman aiheen vierestä, mutta jätän viestin tähän, koska mielestäni kuuluu aihepiiriin ja siten keskusteluun edes jotenkin
Myös vähän "ohi aiheesta" kommenttina, en itse oikeastaan ymmärrä, miksi ihmiset niin usein vähättelevät nettikavereita? Itsellä käytännössä kaikki tämän hetken ihmissuhteet (sukulaisia lukuunottamatta) on alkanut nettiharrastusten parissa. Ja joo pidän ystäviin pääosin yhteyttä netissä nykyäänkin, mutta kyllä me on kaveerauduttu sen verran että nähdään silloin tällöin livenäkin ja voitaisiin hyvin nähdä useamminkin, en itse vaan melko antisosiaalisena erityisesti tarvitse noita livenäkemisiä ja suurin osa asuu tällä hetkellä eri puolilla suomea. Mutta jopa avokkiini tutustuin aikoinaan harrastusfoorumin kautta, ja me on kuitenkin asuttu jo vuosia yhdessä.
Nettikavereista voi ihan yhtä hyvin saada todellisia ystäviä kuin sellaisista, joihin on vaan livenä tutustunut. Nykyisin voi vielä vaikka soitellakin netin kautta, videolla tai ilman, jos haluaa jutella muuten kuin tekstimuodossa
[deleted]
tuohan olisi hyvä avaus johonkin muusikoiden.net postaukseen (tai missä lie nykyään etsitään bändikavereita), saattaisit löytää samanmielisiä soittajia
Voithän tehdä videoita tubessa miten soitat kitaraa...
Ootko koittanut tehdä tubeen videoita? Roilotat edittiä parikytä tuntia 10min videoon, julkaiset sen, saat 2 katselukertaa orgaanisesti, linkkaat sen rsuomeen ja palaute on että mitä sä tällästä omaa paskaasi täällä mainostat, painu vittuun.
Ei kovin motivoivaa harrastusta tuo. Varsinkaan jos on hankalaa löytää positiivisia tuntemuksia tekemisestä.
Ja tässä piileekin syy miksi niin monet sanovat, että YouTubea pitää tehdä omasta intohimosta. Jos ainoa syy videoiden tekemiseen on näyttökerrat, niin eihän siinä ole mitään järkeä.
Jep. On hiton hauskaa tehdä videoita jos niitä tykkää tehdä omaksi ilokseen mutta jos on vaikeaa löytää innostusta tekemiseen niin "tee vaikka tosta videoita tubeen" on maailman paskin neuvo.
Mun nyt edesmennyt kaveri oli erittäin lahjakas pianisti. Postaili YouTubeen aktiivisesti, sai muutamia kymmeniä katseluita. Jatkoi kuitenkin kunnes oli liian sairas soittamaan (kuoli aivosyöpään äskettäin). Oli kuitenkin hänelle rakkain harrastus, kun ei voinut tehdä työtä.
Motivaatio on sisäistä. Arvostus tulee usein vasta jälkeenpäin.
Mä en harrasta kuin lukemista niin en sitten tiedä miten saada siitä kavereita tai ulkoista motivaatiota.
Lukupiirejähän on olemassa, kai ainakin jotkut kirjastot järjestävät ja joskus muitakin ryhmiä.
(Lukion äikänopen kaa oli joskus ikuisuus sitten juttua aiheesta).
Pianonsoittovideoista kiinnostuneena, olisiko linkkiä?
Eihän se nyt niin kamalaa saa olla jos osaa pelata ja sehän sisustaa vapaa ailaa. Anna kitaran laulaa vaan...
Mä sanoin että mä harrastan kitaran soittamista, en että olen hyvä siinä :D