Itsetuhoisten ajatusten kanssa pärjääminen?

Heti alkuun maininta, että nämä on mulla ajatustasolla vain ja mulla on säännölliset hoitokäynnit sekä tehty turvasuunnitelmat (eli mitä tehdä, jos tilanne huononisi).

Kysyn kuitenkin täältä, kun en tunnu hoitopaikasta saavan kummempia vinkkejä, että miten näiden ajatusten kanssa olisi tarkoitus oikeasti jaksaa. Siis lääkitysten ja muiden hoitojen lisäksi.

Mä yritän jo nyt liikkua mahdollisimman usein. Lisäksi yritän syödä terveellisesti (ja säännöllisesti), rajoittaa nettiselaamista/passiivista toimintaa jne. Yleisesti siis yritän toimia niiden perusohjeiden mukaan millä voi kohentaa omaa vointia.

Tästä huolimatta mulla on jo pitkään ollut tosi ikäviä itsetuhoisia ajatuksia ja on vaikea yrittää oikeasti jaksaa, kun millään ei tunnu olevan tarkoitusta.

Ikää on tänä vuonna tullut mulla 35v täyteen ja sen myötä tämä mun tilanne on heikentynyt entisestään, kun nyt viimeistään oon ymmärtänyt miten merkittävän osan mun elämästä oon menettänyt sairauksille ja omille epäonnistumisille. Tässä iässä on jo iso osa elämäm mahdollisuuksista umpeutunut tai lähellä sitä, mutta enemmänkin mua vaivaa yleinen apatia, kun oon hoidoissa käynyt jo ~ vuosikymmenen enkä teoreettista maaliviivaa ole missään vaiheessa edes näkynyt ja koko tilanne tuntuu utopistiselta haavekuvalta.

Hoidot on ollut tosi raskaita ja näiden itsetuhoisten ajatusten takia on välillä tosi vaikeata saada edes tavallisia juttuja tehtyä. Esim. miksi syödä koko päivänä mitään, kun millään ei ole väliä / en ole ansainnut syödä, kun hoitotavoitteet epäonnistunut jne. Oon näistä jutuista puhunut hoitokontaktilleni ja niiden keskustelujen myötä nykyään yritän ainakin syödä joka päivä edes kerran jne. mutta esimerkkinä mainitsin siis miten nuo ajatukset vaikeuttaa tavallista toimintaa.

Onko jotain hyviä vinkkejä noiden mun mainitsemien arkijuttujen (liikunta, ruokavalio jne.) lisäksi millä voisi paremmin pärjätä itsetuhoisten ajatusten kanssa?