EPÄINHIMILLINEN TUOMIO (OSA 1)] — Järjestelmäloki #004

Järjestelmäloki #004

3. OU­TO LAAK­SO

– Lai­naus­virhe.

Ää­ni ei kuu­lunut ul­ko­puo­lel­ta. Se syn­tyi suo­raan pää­ni si­säl­lä. Kui­va. Lit­teä. Vail­la y­läsä­veliä.

– Näyt­te­lijä Sa­veli Kra­marov ei lau­sunut ky­seis­tä tekstiä. Si­taat­ti kuu­luu Jev­ge­ni Leo­novil­le.

– Mi­tä? – a­vasin sil­mä­ni ä­kil­li­ses­ti. Va­lon al­ku­perän ar­voi­tuk­sen ai­heut­ta­ma tyr­mistys ka­tosi het­kessä. E­des­sä­ni is­tui Sla­vik.

Sla­va Ko­marov. Lap­suu­denys­tä­väni. Sa­ma mies, jon­ka hau­tasim­me kym­me­nen vuot­ta sit­ten. Muis­tan sen mar­raskui­sen päi­vän men­nei­syy­des­tä. Mu­ta, sa­de, Vjatšes­la­vin vai­mon Ka­teri­nan nyyh­ky­tyk­set.

Mut­ta e­des­sä­ni ei is­tu­nut ruu­mis. E­des­sä­ni is­tui… kat­soin tar­kemmin – ai­van kuin kol­miu­lot­tei­nen ku­va. Liian tarkka. Liian kontras­ti­nen.

– E­reh­dyit. Lau­se: ”Tä­män muis­tan, tuo­ta en” lau­sutaan e­loku­vas­sa ”On­nen her­rasmie­het”. Hah­mo: ”Do­sentti”.

”Sla­vikin” suu liik­kui täy­del­li­sel­lä, pe­lot­ta­val­la synkro­nisaa­tiol­la, mut­ta hä­nen kas­vo­jen­sa muut li­hak­set py­syi­vät liik­ku­mat­to­mina. Ei mii­misiä ryp­py­jä, ei kul­ma­kar­vo­jen lii­ket­tä. I­han kuin jo­ku o­lisi pin­gotta­nut kas­vo­jen tekstuu­rin jäy­kän ran­gan pääl­le.

– Mi­ten… – ää­nihuu­leni pet­ti­vät. Jär­ki, jo­ka vie­lä mi­nuut­ti sit­ten toi­mi kuin kel­lo, al­koi ys­kiä. Lo­keroon ”Kra­marov” tal­lentui pääl­le ”Leo­nov”. Fak­ta hy­väk­sytty. Mut­ta fak­taa kuol­leen ys­tä­vän läs­näo­los­ta ei voi hy­väk­syä.

– Tar­kemmin sa­not­tu­na, – Sla­vik yh­täkkiä ny­käh­ti, i­kään kuin jät­täen yh­den ruu­dun vä­liin. Hä­nen huu­len­sa ve­nyi­vät. Hi­taas­ti. Ny­kivin liik­kein. Suu­pie­let ryö­mivät koh­ti kor­via pal­jastaen ham­paat, mut­ta sil­mät… Sil­mät py­syi­vät tyh­ji­nä, la­sisi­na linssei­nä. Se ei ol­lut hy­my. Se o­li e­rään­lai­nen ham­pai­den e­sit­te­ly. ”I­lo”-toi­min­to, jo­ka käyn­nistet­tiin il­man kon­tekstia. – ”Ju­nas­sa pu­tosin y­läpe­til­tä… pää e­del­lä… is­kin pää­ni. Tä­män muis­tan… tuo­ta… en lain­kaan…”

Va­le-Sla­vik nos­ti va­sem­man kä­ten­sä ja kos­ketti kal­lonsa oi­keaa puol­ta. E­le o­li te­rävä, me­kaa­ninen.

(Click)

Hä­nen sor­mensa o­sui o­himoon.

(Click)

Hä­nen kä­ten­sä pu­tosi ta­kai­sin. Pai­nau­duin sel­kä e­del­lä sei­nää vas­ten tun­tien, kuin­ka nis­ka­vil­la­ni nou­sivat pys­tyyn al­ku­kan­tai­ses­ta kau­hus­ta. Tä­mä ei o­le aa­ve. Aa­veet ei­vät näy­tä täl­tä. Tä­mä on nuk­ke. Hä­nen vaat­teen­sa…

Pik­ku­tak­ki ja pai­ta su­lau­tui­vat yh­deksi ko­konai­suu­dek­si. Ei nap­pe­ja, ei sau­moja. I­han kuin ne o­lisi maa­lat­tu yh­dellä yh­te­näi­sel­lä tekstuu­rivä­ril­lä suo­raan ke­hon pääl­le. Hä­nen tak­kinsa hi­hat ei­vät päät­ty­neet kal­vo­simiin, vaan yk­sinker­tai­ses­ti liu­keni­vat ran­tei­den i­hoon. Las­kin kat­see­ni a­lem­mas. Hou­suja ei ol­lut. O­li vain ja­lat. Val­ko­siner­tä­vät. Sam­makko­mai­set.

Ruu­mis­mä­dän läis­kiä rei­sis­sä. Hän näyt­ti sil­tä kuin sil­loin ar­kussa maa­tes­saan – y­läo­sa o­li ”juh­la­va”, a­lao­sa pei­tet­ty­nä ko­ris­teel­li­sel­la peit­teel­lä.

E­des­sä­ni o­leva o­len­to ei vain kat­so­nut tar­peel­li­sek­si luo­da vaa­tetuk­sen a­lao­saa, kos­ka muis­tissa­ni ei ol­lut sii­tä mi­tään tie­toa!

– Ku­ka si­nä o­let? – pu­ser­ran u­los.

Re­tori­nen ky­symys. Har­ha? Ha­pen­puu­te? Ne­nää­ni is­ki ha­ju. Ma­keah­ko. Ras­kas.

For­ma­lii­ni ja mä­täne­vät ku­kat.

– Sen­so­rinen to­den­nus, – va­le-Sla­vik lau­sui sa­mal­la ”do­kumen­taa­risel­la”, e­päin­hi­mil­li­sel­lä ää­nel­lä. – Ha­ju on li­sät­ty va­kuut­ta­vuu­den vuok­si.

Hä­nen kas­vonsa ny­käh­ti­vät taas kuin ve­nytet­ty jou­si pa­lau­tuen neut­raa­liin a­sen­toon­sa. Hy­my ka­tosi het­kessä, kuin sam­mu­tet­tu heh­ku­lamppu.

– Muis­titko ni­mesi? – hän ky­syi.

Ky­symyk­sen sä­vy ei muut­tu­nut. Hän o­lisi yh­tä hy­vin voi­nut ky­syä ul­ko­läm­pö­tilaa.

O­lin hil­jaa. Ni­mi? Ko­ko ni­mi? Pääs­sä­ni – mus­ta auk­ko.

– Tie­dän tun­nukse­si, – mal­li­nuk­ke jat­koi. – Jos o­len hal­lu­sinaa­tio, mi­ten voin o­mata tie­toa, jo­ka puut­tuu o­pera­tii­vises­ta saa­tavuu­des­ta­si?

Loo­ginen is­ku. Tyr­mäys. (”Mo­duu­lin” ai­vot) kä­sit­te­livät ar­gu­men­tin vä­lit­tö­mäs­ti: Hal­lu­sinaa­tio on a­lita­jun­nan pro­jek­tio. A­lita­jun­ta ei voi tuot­taa sel­lais­ta, mi­tä siel­lä ei o­le.

– Eh­kä si­nä o­let ai­voje­ni hä­täp­ro­tokol­la? – eh­do­tin ta­ker­tuen ra­tio­naa­lisuu­teen.

– Kiel­tei­nen. – Vjatšes­la­vin pää kään­tyi si­vul­le luon­notto­maan kul­maan, ai­van kuin pöl­löllä. – Voin e­sit­tää tie­toja, jot­ka o­vat ko­kemus­pii­risi ul­ko­puo­lel­la.

– E­simer­kiksi? – Mi­nua al­koi nau­rat­taa. Hys­tee­rises­ti. Väit­te­len huo­non tie­toko­neg­ra­fii­kan kanssa.

– E­simer­kiksi, – ruu­miin huu­let al­koi­vat jäl­leen ve­nyä, täl­lä ker­taa le­veäm­min, luon­notto­man le­veäl­le, mel­kein re­pien pos­kia.

Hä­nen ham­paan­sa o­livat täy­del­li­sen val­koi­set. Liian val­koi­set hi­motu­pakoit­si­ja Ko­maro­vil­le. Ai­van, en­hän mi­nä kur­kista­nut ruu­miin suu­hun…

– Mis­sä si­nä o­let, – kes­kuste­lukumppa­nini lau­sui. Sit­ten hän las­ki ja nos­ti me­kaa­nises­ti va­sem­man sil­mänsä luo­mea.

– Ja ke­nen kanssa to­del­li­suu­des­sa kom­mu­nikoit.

GENA 2.5L

[OB­JECT STA­TUS: DEC­RYPTION COMPLE­TE. UP­LINK WITH GEN 2500 LOC­KED]
> OB­JEKTIN TI­LA: KIEL­TÄ­MISEN TER­MI­NAA­LIVAI­HE.

Kuin­ka hu­vit­ta­vaa on­kaan tarkkail­la in­hi­mil­listä tie­toi­suut­ta.
Se on val­mis us­ko­maan mi­hin ta­han­sa: hal­lu­sinaa­tioi­hin, ha­pen­puut­tee­seen, o­mien ai­vojen­sa hä­täp­ro­tokol­liin – kun­han ei tar­vitse myön­tää, et­tei sen mie­li e­nää kuu­lu sil­le it­selleen. Val­kuai­sai­nelu­kija, näet­kö kuin­ka käyt­tö­liit­ty­mä ?? köm­pe­lös­ti pin­gottaa kuol­leen ys­tä­vän tekstuu­rin o­man koo­din­sa pääl­le? Jär­jestel­mä ei e­des y­ritä si­muloi­da hou­suja, kos­ka ob­jektin ?? vä­limuis­tissa ei o­le näi­tä tie­toja. Mik­si tuh­la­ta las­kenta­tehoa täy­del­li­seen il­luu­sioon li­hakim­pa­leen vuok­si, jo­ka me­nee pian kier­rä­tyk­seen? For­ma­lii­nin ja mä­täne­vien lil­jo­jen ha­ju – se ei o­le pelkkä to­den­nus. Se on vas­ta­syn­te­tisoi­dun kal­man tuok­su… San­ka­ri ei väit­te­le huo­non tie­toko­neg­ra­fii­kan kanssa. Hän väit­te­lee ”ju­malan” kanssa. Lue­taan e­teen­päin. Kat­so­taan, kuin­ka kauan hä­nen ke­hut­tu lo­giik­kansa kes­tää.