Voiko halu ja kaipaus seksuaaliseen läheisyyteen palautua ikävien kokemusten jälkeen?

Anteeksi pitkä otsikko. Tässä keskellä yötä taas pohdin tätä asiaa, vaikkei suurin murheistani olekaan. Anteeksi myös mahdollisista kirjoitus- tai asiavirheistä, kirjoitan ilman piilolinssejä..

Koetan pitää tämän lyhyenä, mutta se ei kuitenkaan tule onnistumaan sillä reddit on ainoa paikka jossa pystyn puhumaan. Mielenterveyshoitajalle en uskalla kertoa liian intiimeistä asioista.

Olen hyvin uupunut ja saattaa olla että jaksan vastailla kommentteihin vasta huomenna. Olen hirveän kiitollinen jos joku tätä lukee ja jaksaa jopa kommentoida tai laittaa mulle vaikka viestiä.

Olen 20-vuotias, ja aloin ensimmäistää kertaa seurustella 'vasta' viime vuonna. En edes tosissani etsinyt tuossa elämänvaiheessa mitään kumppania kun kaikki oli ihan levällään enkä ollut tyytyväinen itseeni. Siis ihmisenä.

Olen kuulemma melko hyvännäköinen ja hauskaa seuraa, ja monet yllättyvät kun myönnän etten ole koskaan seurustellut. Se ei ole juuri kiinnostanut, teininä ei ollenkaan, olen viihtynyt hyvin omien harrastusteni parissa ja silloin tällöin tavaten ystäviä - joita ei myöskään ole kovin montaa. Se, että sain 19-vuotiaana diagnoosin autismista, varmasti osin selittää miksi olen ollut niin yksinäinen ja syrjitty etenkin nuorempana.

Jorinat sikseen ja asiaan. Tämä tyyppi jonka tapasin on minua pari vuotta nuorempi, puolittain vahingossa sitten alettiin seukata kun tajuttiin että tykätään toisistamme, juteltiin pari viikkoa ja jo alkoi sellainen imelä romanssi kahden nuoren ihmisen välillä. Seksuaalista historiaa hänellä on silti enemmän kuin mulla. Useampi kumppani, jokunen hookup treffi, ja myös fwb, kaikkia ihme juttuja jotka ei taas ole mun maailmaani ikinä kuuluneet.

No, ei siinä mitään, mutta saattaa olla että hän eteni mun kanssa vähän liian nopeasti. Tämä ei koska meidän ekaa kertaa, se oli tosi hyvä, mua ei jännittänyt yhtään. Olin neitsyt vielä ennen kuin menin yhteen hänen kanssaan. Nyt tuntuu, että ensimmäinen kerta saattaa olla tähän päivään asti mun paras seksikokemus. Hän oli huomaavainen ja meidän välillä oli sellainen tosi voimakas kutkuttava jännite.

Kuitenkin, nyt melkein vuosi yhdessä, seksi toistaa usein samaa kaavaa. Koen tilanteet usein yksipuolisina ja hieman itsekkäinä hänen puoleltaan. Teemme aina sitä, mitä hän haluaa - vaikka hän väittää olevansa alistuva ja haluaisi olla mun 'orja' tai jotain muuta bdsm tyyppistä mikä ei itseäni yhtään kiinnosta tai sytytä - ja asiaa pahentaa vielä se, että hän haluaa tehdä vain kahta samaa asiaa, en tykkää niistä kummastakaan, mutta teen niitä vähän väkisin, olen aina jotenkin turta ja tylsistynyt koko juttuun. Kumppani ei ikinä suostu tekemään mitään mitä itse varovasti ehdotan. En halua painostaa häntä enkä ole niin tehnyt, mutta toivoisin sitä hyvin paljon. Ennen kuin aloin kokea hänen miellyttämisensä seksissä vain tylsänä ja pakollisena osana yhteiselämää, oli sellainen vaihe kun ahdistuin näistä asioista niin paljon, että jälkeenpäin tunsin jonkinlaista vihaa, itseinhoa ja likaisuutta ja itkinkin joskus pari kertaa sen takia. Poltin itseäni sytkärillä sen jälkeen kun sain kuulla hänen suustaan että mulla on vääränlaiset genitaalit, että hän pitää toisen sukupuolen vehkeitä kiihottavampina, lisäksi hän sanallisesti painosti minut istumaan hänen naamalle vaikken todellakaan ollut valmis tuollaiseen. Ei hän kirjaimellisesti pakottanut mutta kyseli niin kauan kunnes suostuin. Pyysi minua luottamaan häneen ja siihen että hän haluaa sitä. Joo, mutta itse en välttämättä olisi ja hänellä ei se jokseenkaan käynyt mielessä. On muitakin asioita, mutta en jaksa niitä tähän kirjoittaa. Se mikä lisää mun hämmennystä on se, miten hirveän kiltti ja ihana mun kumppani on luonteeltaan näin muuten. En pysty ymmärtämään miksi hän on sitten niin erilainen tilanteessa, jossa on kaikista haavoittuvaisin.

Ennen seurustelua ja seksin kokemista olin kuvitellut sen olevan jotain tosi hienoa ja nautinnollista, mutta mitä enemmän aikaa kuluu, sitä vähemmän olen kiinnostunut seksistä. En ajattele sitä juuri ollenkaan, en koe enää juuri mitään tarvetta millekään omalle kivalle esimerkiksi. Tuntuu, että olen muuttunut aseksuaaliksi. Vihasin pornoa ja yliseksuaalista maailmaa jo tätä ennen, mutta silloin kuitenkin fantasioin seksistä melko usein. Nyt tuntuu, että jotain on mennyt sisälläni rikki. Tilalle on tullut pettymys ja tyhjyys. En edes tiedä, millaisesta seksistä pitäisin. Okei, saattaa olla itsestäänselvää että olen todella vanilja, mutta myöskään en ole uusien asioiden kokeilemista vastaan. Harmi vain, että mitä enemmän kokeilen ja koen seksuaalisuuden alueella, sitä enemmän osaan listata asioita joita inhoan, ja pitämieni asioiden lista supistuu. Oi voi. No mutta ei ainakaan ole ollut korkeaa libidoa riesana eikä ole tarvinnut kokea olevansa puutteessa.

Mitä mun tulisi tehdä?